Artikkelit joissa avainsana:
Yleisradiolotta
Yleisradion esityksestä oli Lotta-Svärd Yhdistyksen Keskusjohtokunta lokakuussa 1940 tehnyt periaatteellisen päätöksen yleisradiolottien kouluttamisesta. Kesäkuun 21. päivänä 1941 tulivat ensimmäiset lotat yleisradioteknikon tehtäviä hoitamaan. Lottia otettiin sekä Helsingin päästudioon että kaikille yleisradioasemille. Kaikkiaan oli Yleisradiossa teknillisissä tehtävissä noin 50 lottaa.
Suomalaista radiohistoriaa
Radion historiaa Suomessa ja maailmalla vuosina 1940 – 1945
Radio oli mukana jälleenrakennuksessa, keräyksissä mutta myös sotatoimissa. Talvi- ja jatkosodassa radio tiedotti, oli rintamalla ja toimi myös radiomajakkana lentokoneille. Kävi jopa niinkin, että saksalainen lentokone katkaisi Pietarsaaren aseman antennin.