KotiSuomalaista radiohistoriaaDX-kuunteluUlkomaisten radioasemien kuuntelu Suomessa

Ulkomaisten radioasemien kuuntelu Suomessa

Ulkomaisten radioasemien kuuntelu alkoi jo 1920-luvulla ennen Suomen Yleisradion aikaa. Radiotekniikasta kiinnostuneet rakensivat itselleen ja muille yksinkertaisia vastaanottimia, joilla saattoi kuunnella paikallisen aseman lisäksi myös ulkomaisia asemia.

1920-luvun alussa toimi Suomessa kymmenenkunta yksityistä radioasemaa. Niistä vain varakkaimmat kykenivät lähettämään muutaman tunnin päivässä, koska lähettimet ja sähkö olivat kalliita.

Radiokuuntelijoiden Radio-lehti julkaisi ajankohtaisia luetteloita ulkomaisista radioasemista. Viereinen 1.7.1924 ilmestynyt luettelo sisälsi yli 40 kuultavissa olevaa asemaa ympäri Eurooppaa. Radio oli laite joka kiinnosti ja vie ajatukset maailmalle.

Suomen Kuvalehti julkaisi 9.2.1924 kidevastaanottajan ohjeet ja innosti koululaisia rakentamaan halvan kideradion, johon tarvittiin vain kahdeksan helposti saatavaa osaa.

Harva on se paikkakunta enää Suomessa, jossa ei joku kuuntelija istuisi pari kolme tuntia illassa kuulemassa ainakin Königsbergiä ja useat melkein kaikkia Englannin ja Saksan yleisradioasemia. Muutamat kuulevat säännöllisesti lisäksi Etelä-Europan asemista Roomaa ja Madridia niin kaukanakin kuin Nilsiässä”, kirjoittaa radiokuuntelijoiden Langaton-lehti 1.1.1925

Tuon aikakauden radioasemat lähettivät pitkä- ja keskiaaltotaajuuksilla. Ne kuuluivat päiväsaikaan korkeintaan muutamia kymmeniä kilometrejä. Pimeällä kuuluvuusalue laajeni monikymmenkertaisesti. On se ollut melkoinen kulttuuriloikka, kun Madrid ja Rooma on kuulunut Nilsiässä joskus 1920-luvulla!

Tuskin Madridin ja Rooman radiossa oli ajateltu suomalaisia kuuntelijoita tai aseman kuulumista ylipäätään jossain Euroopan toisella puolella. Tällainen kaukokuuluminen oli ilmiönä uusi ja sitä osattiin hyödyntää vasta vuosia myöhemmin. Tämä oli myös lähtölaukaus esperantolle, sille espanjan kielen sukuiselle kielelle josta ajateltiin ”kansainvälistä radiokieltä”. Esperanto voisi yhdistää kaikki kansat ympäri maapallon, niin Radio-lehdessä 1.7.1924 haaveiltiin.

Ulkomaisia radio-ohjelmia, Radiokuuntelija 9.5.1937, lähde Kansalliskirjaston digikokoelma
Ulkomaisia radio-ohjelmia, Radiokuuntelija 9.5.1937, lähde Kansalliskirjaston digikokoelma

Lahden suurasema valmistui 22.4.1928 ja sen myötä Suomen Yleisradion lähetykset alkoivat kuulua suuressa osassa maata. Jotta radion kuuntelu ei olisi haitannut normaalielämää, päiväohjelmat lähetettiin klo 12-13 ja iltaohjelmat klo 18 – 22. Lauantai-iltaisin lähetettiin ”ravintolasta tanssimusiikkia klo 24:ään asti”, kertoo Ylen vuosikertomus vuodelta 1929.

1930-luvulla kuunneltiin jatsit, klassiset, poliittiset puheet ja valssitkin pitkälti ulkomaisten asemien kautta. Vieressä leike Radiokuuntelija-lehdestä 9.5.1937. Lehdessä esiteltiin viikoittain kotimaiset ja ulkomaiset radio-ohjelmat.

Radio propagandavälineenä

Radiossa oli voimaa myös propagandavälineenä. Suomen vapausradio ja Moskovan radion suomenkieliset lähetykset alkoivat syksyllä 1939, aivan talvisodan kynnyksellä levittämään Neuvostoliiton propagandaa Suomeen.

Kuuntele Moskovan Tiltua Ylen Elävän Arkiston sivuilta. ”Tiltuiksi” kutsuttiin jatkosodan aikana kaikkia Neuvostoliiton suomenkielisiä naispropagandisteja. ”Moskovan Tiltu” oli oikealta nimeltään Aino Kallio. ”Leningradin Tiltuna” toimi Inkeri Lehtinen, ”Petroskoin Tiltu” puolestaan oli Saimi Maria Virtanen.
Neuvostoliitto lähetti propagandaohjelmia omillakin taajuuksillaan, mutta neuvostopropagandistit häiritsivät myös suomalaisia radio-ohjelmia välihuudoin. Näitä pyrittiin vaimentamaan mm. häiriöääntä lähettämällä.

"Uskotteko korvianne", kysyy Radiokuuntelija-lehti 17.9.1939. Ulkomaisten radioasemien kuuntelija kuulee monenlaisia tarinoita. "Ensimmäiset sotaraportit rintamiltä sai tietää ulkomaiden kuuntelija radiostaan. Ensimmäiset vastapuolen väitteet niitten perättömyydestä niinikään. Ja sen jälkeen on jatkunut tämä langaton tykkituli lisääntyvällä vauhdilla. Seuraavan aamun lehdistä näkee vain varjon siitä.".

Rintamakirjeenvaihtaja A.Haapakoski vieraili Petroskoin Tiltun puhepaikassa lokakuussa 1941. Vierailusta voi lukea Laatokka-lehdestä 10.10.1941.

”Uskotteko korvianne”, kysyy Radiokuuntelija-lehti 17.9.1939. Ulkomaisten radioasemien kuuntelija kuulee monenlaisia tarinoita. ”Ensimmäiset sotaraportit rintamiltä sai tietää ulkomaiden kuuntelija radiostaan. Ensimmäiset vastapuolen väitteet niitten perättömyydestä niinikään. Ja sen jälkeen on jatkunut tämä langaton tykkituli lisääntyvällä vauhdilla. Seuraavan aamun lehdistä näkee vain varjon siitä.”.

”BBC:n suomenkielinen toimitus alkoi lähettää radio-ohjelmia Lontoosta 18.3.1940, vain viisi päivää talvisodan päättymisen jälkeen. Ohjelmien alkuperäinen tarkoitus oli välittää sodan hävinneeseen ja sotasensuurin alaiseen Suomeen uutisia, tietoja ja kommentteja, padota Saksan vaikutusvallan kasvua Suomessa ja tukea Suomen säilymistä itsenäisenä maana”, kirjoittaa Kansalliskirjasto tiedotteessaan.

Kiinnostus Iso-Britanniaa kohtaan lisääntyi kotirintamalla. ”Englannin sodanjulistus Suomelle joulukuussa 1941 oli hankala kysymys, sillä maahan suhtauduttiin suopeasti ja englantilaisia radiolähetyksiä kuunneltiin Suomessa ahkerasti.”, toteaa Petteri Mäkinen gradussaan ”Historian punaiset langat”.

Lapplandsender (virallisesti Soldatensender Lappland) oli saksalaisten radioasema Suomen Lapissa jatkosodan aikana. Asema lähetti Rovaniemen Kursunkijärveltä taajuudella 297 kHz sekä lyhyillä aalloilla 11810 ja 6593 kHz. Aseman ohjelmisto oli viihteellistä, pääasiassa kevyttä musiikkia, mutta myös kuunnelmia, uutisia ja suomen kielen harjoituksia. Ohjelmaa saatettiin lähettää jopa 18 tuntia vuorokaudessa. Lähetyksillä oli runsaasti myös suomalaisia kuuntelijoita, musiikin lisäksi erityisen suosittuja olivat päivittäin kello 15 suomeksi luetut Saksan sodanjohdon kuulutukset.

Syyskuussa 1944 alkaneen Lapin sodan aikana saksalainen Vapaan Suomen radio lähetti natsi-Saksan propagandaa suomalaisille Suomen katkaistua suhteensa Saksaan ja tehtyä rauhan Neuvostoliiton kanssa.

Saksalaiset käyttivät radiota aseena myös Saksan häviön jälkeen. Kesäkuussa 1945 havaittiin Ruotsissa ”Laiton natsisaksalainen radioasema, joka käyttää nimeä ”Horstwessel”, lähetti maanantai-iltana tietojaan avaruuteen. Se ilmoitti aikovansa aloittaa säännölliset lähetykset syyskuussa”, kertoo Laatokka-lehti 13.6.1945.

Kylmä sota kuului radiosta

Kartta: kahtia jakautunut Eurooppa, jossa lännessä länsiblokki ja idässä itäblokki. Länsiblokki perusti vuonna 1949 sotilasliiton, jonka nimeksi tuli Nato. Itäblokki puolestaan perusti 1955 oman sotilasliiton, jonka nimeksi tuli Varsovan liitto.
Kahtia jakautunut Eurooppa © Sémhur / Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0, Linkki

”Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä alkoi 1940-luvun lopulla kylmä sota. Eurooppa ja koko maailma jakaantuivat kahteen toisilleen vihamieliseen ryhmään. Nämä ryhmät olivat Neuvostoliiton johtama kommunistinen itäblokki ja Yhdysvaltojen johtama demokraattinen länsiblokki. 

Länsiblokki perusti vuonna 1949 sotilasliiton, jonka nimeksi tuli Nato. Itäblokki puolestaan perusti 1955 oman sotilasliiton, jonka nimeksi tuli Varsovan liitto. Siihen kuuluivat Neuvostoliiton lisäksi melkein kaikki Itä-Euroopan valtiot. Jos kahden valtion välillä alkaisi sota, niin kaikki valtiot joutuisivat mukaan sotaan. Se tarkoittaisi kolmannen maailmansodan syttymistä.”, kertoo HiMa-sivusto.

Tämä vastakkainasettelu kuului myös ihan tavallisen matkaradion AM- tai MW-alueella. Lännestä lähetettiin musiikkia ja puhetta itään ja idästä samaa tavaraa länteen. Tukalin paikka oli varmaan Länsi-Berliini, jossa toimi amerikkalaisten ylläpitämä RIAS Berlin (Rundfunk im amerikanischen Sektor), brittiläinen British Forces Broadcasting Service ja länsisaksalainen Sender Fries Berlin. Berliinin muurin toisella puolella oli DDR:n radio ja valtio, sekä sen erityiskanavat Berliner Rundfunk ja DT64 Jugend Radio. Berliinin muurin kummallakin puolella oli mahdollisuus kuunnella myös muitakin asemia.

”Yhdysvaltojen asevoimien aseman AFN (Armed Forces Network) ohjelmisto oli hyvin jazzpitoista, ja sillä oli lukuisia kuulijoita myös helsinkiläisnuorison keskuudessa. Myös BBC:n ja Voice of American tarjonta olivat korvaamattomia suomalaisille jazzharrastajille.”, kertoo Seura-lehti 16.7.2022. Pianisti Esa Katajavuori ”kuunteli kidekoneen avulla jazzia Voice Of America -radiokanavalta jopa koulussa oppituntien aikana”. Luulen, ettei Esa ollut ainoa.

Voice of American ”Jazz Hour” oli suosittu radio-ohjelma, jolla sanotaan olevan 30 miljoonaa viikoittaista kuulijaa ympäri maailmaa. Jazz Hour -ohjelman toimittaja Willis Conover vieraili jopa Tallinnan jazz-juhlilla vuonna 1967.

Ulkomaisten radioasemien suomenkieliset lähetykset

Kylmä sota toi AM-alueelle myös ulkomaisten asemien suomenkieliset lähetykset. Suomenkielistä ohjelmaa tarjosi Petroskoin Radio (765 kHz), Radio Tallinna (1035 kHz), Norjan radion Vadson (Vesisaaren toimitus, 702 kHz), Moskovan Radio (1494 kHz) ja Radio Polonia (1503 kHz) Puolasta. Näiden lisäksi myös lyhytaaltotaajuuksilla oli suomenkielisiä ohjelmia lähettäviä asemia mm. BBC ja uskonnolliset IBRA-radio sekä Vatikaanin Radio.

Kuuntele Radio Tallinnan suomenkielistä lähetystä vuodelta 1980. Siinä Suomen ja Neuvostoliiton nuoret kokoontuivat Leningradissa kulttuurin ja ystävyyden merkeissä. Linkistä löydät myös muita Tallinnan Radion suomenkielisiä lähetyksiä vuosilta 1955 – 2006.

Puolan yleisradion ulkomaanpalvelu, Radio Polonia aloitti suomenkieliset lähetykset vuonna 1953. Lähetykset päätyivät tammikuussa 1992.

BBC lopetti suomenkieliset lähetykset joulukuun lopussa 1997. Moskovan Radion suomenkieliset radiolähetykset loppuivat 27.3.2009. Vatikaanin Radion suomenkieliset lähetykset päättyivät vuonna 2014.

Kansa halusi kuulla musiikkia

Kansallisissa yleisradioyhtiöissä populaarimusiikkia (iskelmä-, pop- ja rock-musiikkia) karsastettiin aina 1960-luvulle saakka.

Itämerelle ankkuroidusta laivasta radio-ohjelmia lähettänyt Radio Nord räjäytti pankin, se lähetti uutisilla ja mainoksilla höystettyä kevyttä musiikkia 24 tuntia päivässä. Radio Nordin taajuus oli 606 kHz ja se kuului Suomessa Ahvenanmaan ja Turun seudun lisäksi pitkin etelä- ja länsirannikkoa Helsinkiä ja Poria myöten. Kannattaa katsoa oheinen Radio Nord-filmi.

Radio Nordin jälkeen meren aalloille ilmeistyi Radio Caroline. Radio Caroline on brittiläinen radioasema. Se aloitti lähetyksensä 28. maaliskuuta 1964 laivalta, joka oli ankkuroitu kansainvälisille vesille Englannin rannikon läheisyyteen Felixstowen edustalle Suffolkissa. Kuuntele Radio Carolinen ohjelmaa vuodelta 1966.

Helsingin Sanomat 8.12.1964: ”Kaupalliset radioasemat – varsinkin Eurooppa 1 ja Radio Luxemburg – ovat jo saaneet yleisökseen 80 % Ranskan radiokuuntelijoista”.

Populaarimusiikin kaipuu vie 1970- ja 1980-luvun nuoret ja nuoret aikuiset mm. BBC Radio 1 ja Radio Luxemburgin syövereihin. Yksi syy ulkomaisten asemien kuuntelun suureen suosioon oli sekin, että Yle lopetti radio- ja tv-ohjelmansa ennen keskiyötä, yleensä klo 22 – 23. Ylen Yöradio aloitti vasta vuonna 1990.

Noin 1,5 miljoonaa suomalaista seuraa ulkomaisia radiolähetyksiä. Tutkimuksen mukaan kuunteli vuonna 1964 lähes miljoona henkilöä ulkomaisia radiolähetyksiä ja jo vuonna 1968 pelkästään suomenkielisiä ulkomailta lähetettyjä ohjelmia lähes 700.000. Viihteellistä ohjelmaa seurataan eniten Itä- ja Länsi-Saksasta, Ruotsista ja Luxemburgista, uutislähetyksiä Englannista, Ruotsista, Länsi-Saksasta, Virosta ja Neuvostoliitosta.
Noin 1,5 miljoonaa suomalaista seuraa ulkomaisia radiolähetyksiä. Viihteellistä ohjelmaa seurataan eniten Itä- ja Länsi-Saksasta, Ruotsista ja Luxemburgista, uutislähetyksiä Englannista, Ruotsista, Länsi-Saksasta, Virosta ja Neuvostoliitosta.

Noin 1,5 miljoonaa suomalaista seurasi ulkomaisia radiolähetyksiä

Helsingin Sanomat 15.3.1970 kirjoittaa: ”Noin puolitoista miljoonaa suomalaista seuraa ulkomaisia radiolähetyksiä ilmenee Tampereen yliopistossa ulkomaisten radio-ohjelmien seuraamisesta Suomessa tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan kuunteli vuonna 1964 lähes miljoona henkilöä ulkomaisia radiolähetyksiä ja jo vuonna 1968 pelkästään suomenkielisiä ulkomailta lähetettyjä ohjelmia lähes 700.000.Viihteellistä ohjelmaa seurataan eniten Itä- ja Länsi-Saksasta, Ruotsista ja Luxemburgista, uutislähetyksiä Englannista, Ruotsista, Länsi-Saksasta, Virosta ja Neuvostoliitosta. Päivittäin kuuntelijoita on tutkimuksen arvion mukaan keskimäärin 100 000. Paljon kouluja käyneet seuraavat ahkerammin ulkomaisia radiolähetyksiä, samoin kokoomuksen ja liberaalien kannattajat.

Mitä radion AM-alueelta kuului 1980-luvulla?

Päivällä AM-alueelta kuului kohinan lisäksi vain lähialueen asemia. Suomen Yle kuului suomen- ja ruotsinkielisillä ohjelmilla asteikon eri kohdissa (558, 963, 1278 ja 1404 kHz). Ruotsin Radio kuului taajuudelta 1179 kHz. Norja kuului parhaiten Pohjois-Suomessa, taajuuksilla 630 ja 702 kHz. Neuvostoliiton radio-ohjelmaa välitti Leningradin, Murmanskin, Petroskoin ja Tallinnan voimakkaat lähettimet.

Asemavalikoima kasvoi iltaan mennessä. Runsaimmillaan yön tunteina ihan tavallisesta matkaradiostakin saattoi kuulla toistasataa radioasemaa ympäri Eurooppaa, hieman Afrikasta ja lähi-idästäkin. Katso asemaluetteloa 1980-luvun lopulta tästä alta. Sieltä löydät taajuuksien lisäksi myös Wikipedia-linkkejä asemille, Youtube-videoita ja ääninäytteitä.

Kuuntele ulkomaisten radioasemien tunnuksia 1970- ja 1980-luvulta

1980-luku oli myös ulkomaisten lyhytaaltoasemien (radiossa SW-alue) kuuntelijan juhlaa. Kovin harvassa oli me maapallon maat joilla ei ollut ulkomaille lähettävää asemaa.

DX-Kerho Suomi perustettiin tammikuussa 1958 ulkomaisten radioasemien kuuntelijoiden yhdistykseksi. Siitä muotoutui yli 2000 jäsenen Suomen DX-kuuntelijat ry jonka huippuaikaa oli 1980-luku,

Ulkomaisten asemien kuuntelu hiipui 1980-luvun lopulla. Ensin tuli Suomeen paikallisradiot, sitten Yleisradion RadioMafia, sitten tietokoneet, tietokonepelit ja Internet. 1990-luvun aikana näille ”muinaistaajuuksille” ilmestyi vielä sähkö- ja etenkin atk-laitteiden aiheuttamia häiriöitä, joka hankaloitti kuuntelua entisestään.

Tervemenoa keskiaalloille

Näillä ”muinaistaajuuksilla” on edelleen asemia. Katso löytyykö kodistasi radiota jossa AM- tai MW-alue. Kokeile kuuletko sieltä illalla mitään?

Näillä ”muinaistaajuuksilla” on edelleen asemia. Ne löytyvät kodin matkaradiosta AM- tai MW-lyhenteellä. Päivällä sieltä varmaan kuuluu sihinää ja surinaa, mutta illalla ja yöllä enemmän. Voit myös kuunnella keskiaaltoja brittiläisen etävastaanottimen kautta. Jos linkistä ei kuulu mitään, klikkaa ruudulla olevia värillisiä pystyviivoja. Keskipitkiltä aalloilta aikoina kuuluvia asemia löydät MWLIST-sivuilta.

taajuus (kHz)Asema, lähetin, maa (station, transmitter site)countryAudio, photos, something special, video etc
155.0Deutschlandfunk, DonebachBRDSprengung Sendetürme Donebach
155.0Radio Romania, BrasovROM
NRK TromssaNOR
164.0Radio France, AllouisFFrance Inter 162 kHz : sound of silence
173.0Moscow 1, Rostov-da-DonuSU
Moscow 1, KaliningardSU
179.0Stimme der DDR, OranienburgDDRStimme der DDR sendet Nachrichten (1983)
185.0Europe No 1, SaarlouisBRDEUROPE 1 AU BON VIEUX TEMPS 1955-1995
191.0Sveriges Radio, MotalaSSveriges Radios historia
200.0BBC Radio 4UKKuuntele livenä!
Moscow 2, LeningradSU
Polskie Radio, WarsawaPOL
209.0Deutschlandfunk, MunchenBRD
Moscow 1, KiewSU
218.0Radio Monte Carlo, MonacoMCO
NRK, OsloNOR
227.0Polskie Radio, KonstantynowPOLKuuntele livenä!
236.0Radio LuxembourgLUX
Moscow 1, LeningradSU
245.0Danmarks Radio, KalundborgDNK
254.0Yleisradio, LahtiFINMastolan ja Radiomäen historia - Radio- ja tv-museo Mastola
263.0Radio Bulgaria, PlovdivBUL
Moscow 1, MoskovaSU
Radio Wolga, BurgDDRRadio Volga (Broadcast History)
272.0Czech radio, TopolnaCZE
281.0Moscow 1, MinskSU
531.0Kringvarp Foroya, Färsaaret
Schweizer Radio, BeromusterSUINew lease of life for historic radio transmitter
Radio DDR 1, LeipzigDDR
540.0BRT, Wavre, BelgiaBEL
Yleisradio, OuluFIN
Magyar Radio, Radio Kossuth, SoltHNGHallo itt radio 50 eves a Magyar Radio - MTV 1975
549.0Deutschlandfunk, Thurnau / NordkirchenBRD
Moscow 1, MinskSU
Moscow 1, LeningradSU
558.0Yleisradio, Helsinki 1, TapiolaFIN
Radio DDR 1, RostockDDRRadio DDR sendet Nachrichten (1979)
567.0RTE TullamoreIRLRTÉ Medium Wave - Final Song Before Closedown 24/03/08
Sender Fries Berlin, Berlin, BRDBRD
576.0Radio DDR 1, SchwerinDDRStimme der DDR sendet Nachrichten (1983)
Suddeutscher Rundfunk, MunlackerBRD
Moscow 1 / Radio RigaSU
Bulgarian Radio, VidinBUL
585.0ÖRF, Wien-BisambergAUTBISAMBERG SPRENGUNG MW-Sender Bisamberg
Radio Nacional de Espana, MadridE
594.0Hessischer Rundfunk, FrankfurtBRD
603.0Radio France, LyonF
612.0Moscow 2, TallinnSUPhotoblog: Laitse raadiojaam - taaskülastus // Laitse radio station re-visited
Moscow 2, PetrozavodskSU
Radio SarajevoYUGRADIO SARAJEVO - PRVI PROGRAM 1945-1992.
621.0BRT, Wavre, BelgiaBEL
630.0NRK, VigraNORVigra Radiomast sprenges ned.mp4
Norddeutscher Rundfunk, DannenbergBRD
Radio Romania, TimisoaraROU
639.0Czech Radio, LibliceCZEMasts of transmitter Liblice B - 2x355m - former 639kHz / 1500kW
Radio Nacional de Espana, La CorunaE
648.0BBC, Oxford NessUKFarewell to BBC 648 kHz
657.0Berliner Rundfunk, Burg, DDRDDRBerliner Rundfunk (DDR) 1987 Aircheck
Moscow 1 / Radio MurmanskSU
RAI, Firenze / NapoliI
666.0Moscow 1 / Radio VilniusSU
Sudwestfunk, BodenseeBRDSüdwestfunk
675.0Radio France, MarseilleF
Radio Nedeerland, LopikHOL
NRK, BodoNOR
684.0RIAS BerlinBRD
Radio Yugoslavia, BeogradYUGOvde Radio Beograd (1979) 1/4
Radio Nacional de Espana, SevillaE
693.0Berliner Rundfunk, Berlin, DDRDDR
BBC Radio 2UKKuuntele livenä!
702.0Czech Radio, Banska Bystrica / PresovCZE
NRK, VadsoNORNRK Ingoy :: DXing.info
Moscow 1, KaliningradSUРадио СССР. Передача "С добрым утром!" Июль 1980 года
711.0Radio France, RennesF
Moscow 2 / Radio TallinnSUPildikesi Laitse raadiojaamast | Mägedest paremad on mäed, kus pole veel olnud!
720.0Radio Free Europe, LangenbergBRD
729.0Elleniki Radio, AthensGRC
Radio Nacional de Espana, Oviedo / MalagaE
738.0Radio Nacional de Espana, BarcelonaE
Polskie Radio, PoznanPOL
747.0Radio Nederland, FlevolandHOL
Bulgarian Radio, PetricBUL
756.0Deuschlandfunk, BraunschweigBRD
765.0Moscow 1, Petrozavodsk (Petroskoi)SUKarjalan radiole täudub 90 vot
Radio Suisse, SottensSUI
774.0Radio Nacional de Espana, ValenciaE
783.0Stimme der DDR, WeiderauDDRStimme der DDR sendet Nachrichten (1983)
792.0Radio France, LimogesF
801.0Bayersicher Rundfunk, Munchen / NurnbergBRD
Moscow 2 / Radio LeningradSU
810.0BBC Radio Scotland, BurgheadUK
Radio SkopjeYUG
819.0Warsaw 3, PolandPOL
Radio AndorraAND
828.0Radio Bulgaria, SumenBUL
Norddeutscher Rundfunk, HannoverBRDhttps://youtu.be/bLt7P64Sqp0
837.0Radio France Inter, NantesF
846.0RAI, RomaI
855.0RIAS BerlinBRDStudio 89 RIAS Dance Show 1984
Radio Romania, BucurestROU
Radio Nacional de Espana, MurciaEKuuntele livenä!
864.0Radio France Inter, Villebon-sur-YvetteF
873.0American Forces Network, FrankfurtBRDAFN Berlin 88FM 1983 AFN-Disco
Moscow 3, LeningradSU
Moscow 3, KaliningardSU
882.0Radio DDR, Könings WunsterhausenDDR100 JAHRE RUNDFUNK FUNKERBERG KÖNIGS WUSTERHAUSEN TV BERICHT 9.2.2020
BBC Radio Wales, WashfordUK40 Years of BBC Radio Wales
Radio Titograd YUG
891.0Radio Algerie, AlgerALG
Radio Nederland, HulsbergHOL
900.0RAI, MilanoI
Radio Saudi-Arabia, QurayyatARS
909.0BBC Radio 2, Brooksman ParkUK9,5mm Home Movie - 1927 - Working on Setting Up BBC Transmitter Brookmans Park,
918.0Radio Ljubljana, YugoslaviaYUG
927.0BRT, Wolvertem, BelgiaBEL
936.0Radio Bremen, BremenBRD
945.0Radio France Inter, ToulouseF
Moscow 2, Radio RigaSU
954.0Czech Radio, DobrochovCZE
963.0Yleisradio, Turku 1, TurkuFIN
Radio CarolineRadio Caroline - Pirate Radio Ships 1965
972.0Norddeutscher Rundfunk, HamburgBRD
981.0Radio Algerie, AlgerALG
990.0RIAS BerlinBRD
999.0Berliner Rundfunk, HoyerswerdaDDR
Moscow 1 / Radio Kishinev, MoldaviaSU
1008.0Radio Nederland, FlevolandHOL
1017.0Sudwestfunk, RheinsenderBRD
1026.0ÖRF, Graz / LinzAUT
1035.0Moscow 1 / Radio TallinnSUhttp://kairits.blogspot.com/2018/06/laitse-raadiojaam-taaskulastus-laitse.html
Radio Portugal, LisbonPOR
1044.0Radio DDR, Dresden / WachenbrunnDDR
Elleniki Radio, ThessalonikiGRC
1053.0BBC Radio 1UKKuuntele livenä!
Radio Romania, IasiROU
1062.0Danmarks Radio, KalundborgDNK
1071.0Czech Radio, PrahaCZE
1080.0Polskie Radio, KatowicePOL
1089.0BBC Radio 1UKBBC Radio 1 - Top 20 (18-Dec-1977) (*almost FULL SHOW!)
1098.0Czech Radio, Velke KostolanyCZE
1107.0American Forces Network, MunchenBRD
Radio Novi SadYUG
1116.0RAI, BariI
1125.0Radio Bulgaria, Stara ZagoraBUL
1134.0Radio Beograd, YugoslaviaYUG
1143.0American Forces Network, StuttgartBRD
Moscow 2, KaliningardSU
1152.0Radio Romania, ClujROU
1161.0Radio France Inter, StrasbourgF
1170.0Radio Koper, YugoslaviaYUGSigla fine trasmissioni RADIO KOPER CAPODISTRIA 1170 KHZ
Moscow 1, KrasnodarSU
1179.0Sveriges Radio, Motala, SwedenSMotala-Orlunda långvågssändare
Radio Romania, BacauROU
1188.0Magyar Radio, SzolnokHNG
1197.0Voice of America, Munchen / IsmaningBRDVoice of America Sign Off
1206.0Polskie Radio, Wroclaw / ZorawinaPOL
Radio France Inter, BordeauxF
1215.0BBC Radio 3UK
Radio Tallinn, Tarto / OrissaareSU
1224.0Radio Bulgaria, VidinBUL
1233.0Czech radio, MelnikCZD
1242.0Yleisradio, VaasaFIN
Radio France Inter, MarseilleF
1251.0Magyar radio, Petöfi Radio, SiofokHNGHallo itt radio 50 eves a Magyar Radio - MTV 1975
1260.0Elleniki Radio, AthensGRC
Radio Nacional de EspanaE
1269.0Deuschlandfunk, NeumunsterBRDDeutschlandfunk vom 1. Januar 1962
1278.0Yleisradio, Turku 2, TurkuFIN
Radio France Inter, StrasbourgF
RTE, CorkIRL
1287.0Czech Radio, Liblise / LitomyslCZE
1296.0BBC World ServiceUK
1305.0Warsaw 3, LodzPOL
1314.0NRK, KvitsoyNORhttps://www.nrk.no/video/forste-radiomast-paa-kvitsoy-sprengt_68493
1323.0Radio Moscow via Radio DDRDDR
1332.0RAI RomeI
Czech Radio, DomamilCZE
Radio Tallinn, Kohtla-Järve / Pärnu / VoruSU
1341.0BBC Radio Ulster, LisnagarveyUKBBC Radio Ulster closing down AM 1341khz 09:30UTC 07/05/21
Magyar Radio, Petöfi Radio, LakihegyHNG
1350.0Radio France, NiceF
1359.0Stimme der DDRDDR
1368.0RAI, ItaliaI
Manx RadioUKThe sound of Manx Radio in 1971
1377.0Radio France, LilleF
1386.0Moscow 1, KaliningradSU
1395.0Radio Tirana, LushnjeALB
1404.0Yleisradio, Helsinki 2, EspooFIN
Radio France, BrestFIN
1413.0Radio Nacional de Espana, ZaragozaE
Radio Pristina, YugoslaviaYUG
BBC, Masirah Island, Omanin releasemaOMA
1422.0Saarlandischer Rundfunk, HeusweilerBRDSender Heusweiler: Das war Deutschlands stärkster Mittelwellensender
1431.0Berliner Rundfunk, DDRDDR
Moscow 1, OdessaSU
1440.0Radio Luxemburg, MarnachLUXRadio Luxemburg, Dec 1980, äänite Ilkka Suni (audio)
Radio Saudi-Arabia, Ras-as-ZawARS
1449.0RAI, Sassari / Squinzano, ItaliaI
Sender Fries Berlin, BerlinBRD
1458.0Radio Romania, ConstantzaROU
Radio Tirana, LushnjeALB[78-04-05] Radio Tirana ~ January 1978 ~ Albanian Radio
1467.0Radio Monte Carlo, MonacoMCORadio Monte Carlo Jingles 1983-1995
1476.0ÖRF, Wien-BisambergAUT
Radio Nacional de Espana, BilbaoE
1481.0Radio DubaiUAE
1485.0kymmeniä paikallisasemia, ns yhteisaalto. Aikoinaan mm. Yleisradio, Pori
1494.0Moskovan Radio, LeningradSUРадио Москва - Radio Moscow (Interval Signal)
1502.0Radio Polonia, Stargard SzczecinskiPOL
Radio Nacional de EspanaE
1512.0BRT, Wolvertem, BelgiaBEL
Moscow 1 / Radio TallinnSU
1521.0Czech Radio, CizaticeCZE
Radio Saudi-Arabia
1530.0Vatican Radio, VatikaaniCVANinety Years of Vatican Radio - A history in photographs 12 Feb 2021
Radio RomaniaROU
1539.0Deutschlandfunk, MainflingenBRD
1548.0Capital Radio, LontooUKCapital Radio Jingles - 1970s
Moskovan Radio, UkrainaSU
Deutsche WelleBRD
1557.0Radio France, NizzaF
Radio Malta, CyclopsMLT
Moscow 1, Kaunas / LiepajaSU
1566.0Schweizer Radio, SarnenSUI
Moscow 2, LeningardSU
1575.0Radio DDR 1, BurgDDR
RAI, Genova, ItaliaI
1584.0kymmeniä paikallisasemia, ns yhteisaalto
1593.0Westdeutscher Rundfunk, LangenbergBRD
1602.0kymmeniä paikallisasemia, ns yhteisaalto.

Suosituimmat