Artikkelit joissa avainsana:
Porin yleisradioasema
Vuonna 1925 toimintans aloittaeen Porin Radio studiotila oli kultaseppä Ilmari Sahan kodissa, osoitteesta Varvinkatu 21.
Myöhemmin perustajajäsen ja kultaseppä Ilmari Saha tarjosi radioaseman käyttöön Torikadun (nyk. Nortamonkatu 1, sisäpiha) varrella sijaitsevasta kiinteistöstään huonetilat.
Vuonna 1935 Porin uusi yleisradioasema rakennettiin ns. uuden hautausmaan ja kaupunginsairaalan välisellä alueella. Tällä alueella on nykyään Käppärän hautausmaan iso kappeli.
Vuonna 1935 myös Porin studio muutti suurempiin tiloihin. Yleisradio vuokrasi Porin Oluttehdas Oy:ltä sen Hallituskadun ja Annankadun kulmauksessa omistaman talon. Tämä rakennus löytyi osoittesta Hallituskatu 18
Suomalaista radiohistoriaa
Radion historiaa Suomessa ja maailmalla vuosina 1940 – 1945
Radio oli mukana jälleenrakennuksessa, keräyksissä mutta myös sotatoimissa. Talvi- ja jatkosodassa radio tiedotti, oli rintamalla ja toimi myös radiomajakkana lentokoneille. Kävi jopa niinkin, että saksalainen lentokone katkaisi Pietarsaaren aseman antennin.
Suomalaista radiohistoriaa
Radion historiaa Suomessa ja maailmalla vuosina 1930 – 1939
1930-luvulla Yleisradiolla oli Lahden suurasema ja äänentallennuslaitteet "Millä tavoin Yleisradio voisi palvella kaukana kotimaastaan asuvia kansalaisiamme" kysyi Helsingin Sanomat 10.03.1935 ja käynnisti keskustelun lyhytaaltolähettimen tarpeellisuudesta.
Suomalaista radiohistoriaa
Porin radion ja Porin radioyhdistyksen historiaa
Vuonna 1925 porilainen radioamatööri Vilho Helava kokeili radiolähetyksiä. Siitä syntyi Porin Radio jonka ensilähetys oli 18.3.1925. Runsasta vuotta myöhemmin asema oli osa Yleisradiota.