R.V. Lind, Ragnvald Lautkari
Vilho Lind (myöh. Ragnvald Lautkari) oli suomalainen radioamatööri. Hän rakensi vuonna 1916 kipinälähettimen, liityi sisälissodassa Uudenkaupungin suojeluskuntaan ja sen viestitysjoukkoihin.
Vuosina 1918-1919 vuodenvaihteessa Lautkari sai siirron Suursaareen yhdessä Reino Hallamaan kanssa ja siellä he panivat kuntoon venäläisiltä jääneen suuren radioaseman. Radioasema oli samanlainen kuin Prästössä ollut ja oli siksi jo melko tuttu Lautkarille. Aikansa kuluksi he alkoivat kuunnella venäläisten sotalaivojen radioliikennettä ja yrittivät saada salakielisistä sanomista selvää. Siitä alkoi Suomen radiotiedustelu.
Vuonna 1919 hän toimi Hangon radioaseman ensimmäisenä päällikkönä ja paranteli laitteistoa saaden signaalin puhtaammaksi melko yksinkertaisin menetelmin.
Vuonna 1921 nuori vänrikki Lautkari ollessaan Viipurin radioaseman päällikkönä, rakensi ensimmäisen putkilla toimivan puhelähettimensä kahdella RS5-putkella. Modulaatiomuuntajana oli taas T-fordin kipinäinduktorin kela. Puhe kuului hyvin Sortavalassa saakka.
Kesällä 1921 Lautkari oli komennuksella ilmavoimissa Utissa ja
hänellä oli tietysti lähetin mukanaan. Siellä hän järjesti mm. gramofonikonsertin radion välityksellä upseerikasinolle.